21.4.2015

Ready for season!

Pikku hiljaa se sieltä lähestyy. A-poikien Ykkösdivarin kevätkausi pyörähtää käyntiin lauantaina! Itsellä kauteen valmistautuminen on ollut vaikeaa aikaa. Jalkavaivat ja leikkausjonossa istuminen ovat pitäneet minut poissa pelikentiltä ja treeneistä jo monta kuukautta. Toissa viikolla menin ensimmäistä kertaa tänä vuonna mukaan harjoituksiin väkisin, kokeilemaan josko se jalka kestäisi, mutta valitettavasti nyt pari viikkoa myöhemmin kivut ovat jälleen takaisin. 
Sitä on vaikea kuvailla kuinka pahalta se tuntuu vain odottaa samalla kun viime kaudella tehty suuri työ ja sarjanousu menevät omalta osalta täysin ohi. Ainakin näillä näkymin, sillä peliaika voi olla kortilla näillä vähäisillä treenitunneilla, enkä usko että tuo jalkapöytäkään enää kauaa kestää. Kentän laidallekkin meneminen tuntuu pahalta, siksi en olekkaan käynyt yhtään harjoituspeliä katsomassa. Se vain masentaa vielä enemmän, kun näkee joukkueen pelaamassa, mutta tietää ettei se ehkä onnistu tällä kaudella.

Positiivista on kuitenkin se, että kaiken tämän jälkeen peli-intoa löytyy taas enemmän kuin tarpeeksi. Jopa luottamus omiin taitoihin ja rohkeus pelata ovat löytäneet tiensä mukanani kentälle. Juoksukuntokin on kohdallaan, sillä tänään juostussa Cooperin-testissä paukkui tasasn 3000 metriä ja vielä melko kevyesti, jopa säästellen. Talvella ei kuitenkaan ihan hirveästi tullut juostua ja treenikertoja on nyt 6 alla. 



Lauantaina siis alkaa pelit ja toivon, että jalka nyt kestäisi sen verran, että loppuviikon treenit onnistuisivat ja mahdollinen peliaika tulisi käytettyä riittävästi. Tiivis pelitahti takaa alku kesälle mahtavat kaksi vapaata viikonloppua, lakkiasviikonlopun ja juhannuksen. Kauden päätyttyä alkaa heti armeija, joten mahdollinen jalkaleikkaus pilaa joko kauden tai siirtää armeijan aloittamista eteenpäin. Se on varmaa, että heti kun aika löytyy, menen leikkaukseen, jotta sen saa alta pois.

Lauantaina klo 15.00 Klaukkalan tekonurmella. Pakotan sinut tulemaan, jos luit tätä blogia tänne asti, sillä nyt on NJS sarjassa, josta on aiemmin vain haaveiltu. Tule sinä todistamaan kuinka jatkuu junioreiden lento myös vuonna 2015! Tuletkin sitten ihan aikuisten oikeasti ja otat kaveritkin mukaan nauttimaan kevätpäivästä!


-Sampo- #27




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti