Hiihtolomaa!

En tiedä oletteko huomanneet, mutta meidän ikiomaa Hiihtolomaa kutsutaan nykyisin Talvilomana. En tiedä onko niin ollut aina, itse heräsin siihen vasta maanantaina ja valtaisa tunnekuohu otti minusta vallan! Eihän se nyt näin voi olla... Järkytyksestä tyrmistyneenä tai jotain sinne päin, hakeuduin Wikipediaan, josta uskomatonta kyllä, löytyy omat sivut Hiihtolomalle ja sieltä tämäkin kriisi sitten ratkesi!

"Nykyään hiihdon merkitus talvilomalla on vähentynyt, mutta edelleen hyvin monet hakeutuvat laskettelemaan talvilomalla." - Wikipedia 2015

Vai että sellaista.

Omaan Hiihtolomaani kuului matka Kuopion Rauhalahteen perheen kanssa. Kylpylähotellissa tottakai pulikoitiin ja saunottiin, mutta muuten kolmen päivän matkaan ei oikein mitään sen erikoisempaa mahtunutkaan. Ruokaa, keilailua ja vähäistä ulkoilua, mikä ihmetyttää näin jälkeenpäin paljon. Miksi ihmeessä olin niin paljon sisällä?

Kuopiosta palasimme keskiviikkoiltana yhden pysähdyksen taktiikalla, joka sijoittui Mikkeliin, isäni tädin luo. Myös isän kaksi serkkua ja heidän perheensä tulivat käymään, sillä asuvat hekin Mikkelissä. Hienoa oli tavata sukulaisia pitkästä aikaa, varsinkin sellaisia joihin en ole ollut kauheasti yhteyksissä oikeastaan koskaan, enkä siten ole päässyt heihin tutustumaan kunnolla. Kuinka he silti tulivat jokainen koulujensa ja töidensä jälkeen tervehtimään, vaikka keskiviikko arkipäivään voisi kuulua paljon muutakin tärkeää.

Eilen torstaina oli inssi numero 2! Ensimmäinen päättyi toissa viikolla hylkäykseen, ja nyt oli aika ottaa härkää sarvista kiinni. Keksittyminen oli maksimissaan, mutta niin oli jännityskin ja heti kokeen alkuun tulikin hassuja ihme vaihdeongelmia ja pyyhkijät jäivät päälle. No muuten koe menikin hyvin, yhtä suojatielle pysähtymistä lukuunottamatta ja siihenhän se sitten niin. Ei onneksi tällä kertaa, sillä kokeenvastaanottaja ilmoitti päästävänsä minut siitä huolimatta läpi!

Ensimmäinen ajoreissukin tuli nopeasti, sillä heitin Aleksin tekonurmelle jalkapallotreeneihin, joihin minulla ei vieläkään ole asiaa jalkani kanssa. Nyt minulle on annettu kaksi eri diagnoosia ja kaksi eri leikkausaikaa. Voin näemmä valita, että kumpi kuullostaisi mukavammalta.... Onhan tämä ihan naurettavaa että 6kk:n jälkeen lääkäreillä on kaksi eri näkemystä jalastani ja kaikkien tutkimusten jälkeen minulle on tarjottu vain 2500€:n laskua kolmannesta leikkausvaihtoehdosta, jonka hylkäsin suoraan hinnan nähtyäni.

Turvallisesti pääsimme parkkipaikalle asti, mutta sitten tapahtui jotain mitä ei olisi saanut käydä. Kävelin pukukoppiin ja päätinkin sitten mennä mukaan juoksemaan ja potkimaan, vaikkei minulla varsinaisia pelikamoja ollutkaan mukana. Lenkkarit ja verkkarit olivat jo jalassa muutenkin, hikisen paidan lainasin kopista! Yllättävän hyvässä kunnossa olin, hämmästelin sitä itsekkin treenien jälkeen, vaikka pallotouchi oli ihan hirveää, vieläpä niillä lenkkareilla. Kotiin päästyäni mieli oli virkeä, mutta jalka oli punainen kuin paloauto ja hieman turvonnut....

Ylppäritkin lähetyvät ja tänään päätin tehdä itselleni jonkin sortin aikataulun lukemista ja elämää varten. Fysiikka, matematiikka ja terveystieto tulevat aiheuttamaan tarpeeksi päänvaivaa muutamaksi viikoksi, joten tuokin kalenteri näyttää jo melko hirveältä. Saa nähdä miten käy!

-Sampo-

How you doing Friday?

Perjantaiaamuna kello soitti aamu yhdeksältä. Muiden ollessa risteilypöhinässä ja niin sanotusti Kankkusessa, olin itse iloisena ja pirteänä syömässä aamupalaa turvallisesti kotona. Eilisessä Abishowssa hajonnut tietokone vaati korjausta ja syötyäni otin laukun kantoon ja matkasin kohti Klaukkalan keskustan tietokoneliikettä. Jätettyäni rakkaani toisten huomaan otin suunnan koululle, jossa Wanhat olivat juuri alkamassa. 

 

Olin ottanut laukkuun mukaan myös kameran, sillä ajattelin että mukavaahan se olisi ottaa noista kuvia, niin itselleen kuin mahdollisesti jollekkin tanssijoista tai jos sattuisivat tätä vaikkapa lukemaan. Kameraan en muistanut salamaa ottaa mukaan ja runkokin oli minulle hieman vieras, joten osasta kuvista tuli mitä tuli. 

 Pääsinpä itsekkin tanssimaan viimeiseen tanssiin, jossa Wanhat hakivat katsomosta itselleen parin. Siitä ei luonnollisestikkaan ole kuvia, mikä voi olla näin jälkeenpäin mietittynä ihan hyvä asia.

Kouluesistyksen jälkeen Wanhat suuntasivat busseilla toisille Klaukkalan kouluille ja minä jatkoin hilpeää perjantaiaamun seikkailuani kohti kotia.

Kello lähestyi neljää iltapäivällä ja sade-/räntäsade masensi ulkona, silti uskaltauduin ulos ja otimme Leevin kanssa suunnaksi. Helsingin-Sörnäisen-Kattilahallin- ja Kallion lukion Wanhojen tanssit! Muutaman kerran eksyttyämme ja pihan ohi ajettuamme, onnistuimme suunnistuksessa. Aikaa toki meni hieman odotettua enemmän ja olimme hieman myöhässä, jolloin tanssahtelijat tanssivat jo avaustanssia.

Kallion tanssit olivat siis Kattilahallissa, joka on vanha Helsingin kaupungin hyöryvoimala, jossa nykyisin järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ja tilaisuuksia. Tanssipaikkana erikoinen, ehkä jopa hieman kehno, mutta tunnelmallisesti käsittämättömän hieno paikka. Suuret pylväät keskellä hallia, jonka ympärillä Wanhat pyörähtelivät! Itselläni ei ollut kameraa mukana, vaan kuvasin ystäväni Majn kameralla, joka itse oli tanssimassa kyseisessä juhlassa. Kuvaaminen oli yllättävän hikistä puuhaa, sillä hallissa ei ollut istumapaikkoja, jolloin katsojat mudostivat tanssijoiden ympärille suuren piirin, jonka yli sitten kurottelin kameran kanssa.

Kalliosta Klaukkalaan paluuta seurasi lentopallopelit Harjulan koululla Leevin ja Miikan vanhempien ja heidän ystäviensä kanssa. Se on ihailtavaa kuinka omien vanhempieni ikäiset, arkisin kiireiset työelämässä juoksevat perheenäidit ja -isät kokoontuvat perjantaina kello 20 pelaamaan lentopalloa! Näin ystävänpäivänä tämä sopiikin kirjoittaa, sillä varsinkin aikuiselämässä on tärkeää, että on ystäviä ympärillä, ettei kaikki aika kulu vain työpaikan ja kodin välillä tasapainotellessa. Se on sitten ihan oma tarinansa kuinka minä vielä häviän siellä, on nimittäin sen verran sporttisia isiä ja varsinkin äitejä!

Ja näin lähestyi perjantaikin loppuaan. Abiristeilyn väliin jättäminen ei ollut huono asia, ei lainkaan, ainakin näiden kaikkien kokemusten perusteella! Eikä juhliminen sittenkään siihen loppunut...

Vaihdettuani vaatteet kotona ja peseydyttäni noin kello 22:30 tuli minulle idea, että jos sitä kävisi tervehtimässä vielä Arkadian Wanhoja heidän jatkoillaan. No Aleksin kanssa siinä kyytiä yritettiin löytää ja lopulta tasan keskiyöltä lähdimme kohti jatkopaikkaa. Ihan hauskaa oli puolentoista tunnin ajan jutella kaikkien niiden väsyneiden ja ryytyneiden kakkosten ja kolmosten kanssa, jotka olivat näköjään selvinneet risteilystä hengissä!

Kello 02:00 astuin kotiovesta takaisin sisään ja hetken mietin, että kirjoitan tämän päivityksen silloin, mutta totesin, että nyt vain nukun ja muistelen päivän ihmisiä, tansseja, nauruja, itkuja ja erityisesti niitä lukuisia ystäviä, joiden kanssa sain olla! Kiitos teille kaikki!

PS. Abiasustani ei minulla ollut yhtään kuvaa, mutta pienen kyselyn jälkeen löysin tasan yhden otoksen! Tziizus (O.o)

What's up Thursday!

Tänään oli se päivä! Tänään se loppuu! Abishow, penkkarit ja risteily, ei kun ei sittenkään tuota viimeistä!

Aamulla kello soi jo ennen kukonlaulua. Olin lupautunut jakamaan vielä loput penkkarikarkit abeille, laittamaan musiikin, videon ja esityksen kuntoon, sekä juontamaan vielä koko shown. Kaikki alkoi kuitenkin lahota käsiin 20 minuuttia ennen abishowta. Tietokoneeni hajosi lopullisesti ja jaoin karkitkin väärille henkilöille, vaikka juuri nuo kaksi asiaa olin luvannut hoitaa, en mitään muuta.

No pikaisen sähläyksen ja paniikin jälkeen löysimme koululta koneen, johon saimme ladattua esityksen Facebookista, musiikit soivat puhelimen kautta ja videota ruvettiin etsimään ylimääräisiltä muistitikuilta. Karkkeja ei valitettavasti voinut korvata.

Abishow meni yllättävän hyvin kaikista alun vaikeuksista huolimatta ja tunnelma oli kyllä ihan mahtava! Vapautunut, hauska ja innostava. Yleisössä istuneet ykköset ja kakkoset olivat mukana jutuissa ja nauroivat, taputtivat ja huusivat. Opettajatkin suostuivat heittäytymään, vaikka välillä itsekkin mietin, että kehtaisiko noita kaikkia temppuja tehdä edes oppilaana. Kiitos siis varsinkin heille! Vaikkei Abipäivä todellakaan ollut kaikkien yhdessä tekemä tuotos, oli se silti uskomatonta kokea yhdessä, kaikkien kanssa. Kaikkien kasvoilla paistoi hymy aamu varhaisesta asti.

Abishowta seurasi tietenkin Penkkarit! Rekkojenkaan hankkiminen ei ollut itsestään selvyys ja pitkään etsittiinkin rekkoja tai ihmisiä, jotka niitä tilaisivat. Kun näin nuo kolme Kantakaivun punaista rekkaa rivissä koulun parkkipaikalla, helpotus valtasi minut, sillä jälleen oli selvitty yhdestä esteestä. 

 Noin kello 11 aloimme raahautua rekkoihin. Vielä viimeiset lakanoiden kiinnitykset ja homma oli sillä selvä. Ja näin hilpeä karavaanimme lähti matkaan! Kolmen rekan voimin joista kaksi olivat täyteen pakattuja ja se kolmas, no siellä oli vain parikymmentä abia, mutta tunnelma siinä oli sitäkin parempi!

Lakanoista olen ylpeä! Ideoita niihinkin etsiittiin taas ehkä liiankin kovalla vaivalla, eikä kukaan oikein ilmoittanut kiinnostusta tehdä asiaa, paitsi tämä pieni porukka, joka väsäsi lakanoita vielä keskiviikko iltana kello 19 koulun aulassa.

Kiersimme Klaukkalan alueelta neljä koulua, joista 3 olivat ala-asteita ja yksi oli yhteiskoulu. Tiukkaan oli asetettu säädökset ja säännöt siitä, milloin ja mistä heitetään, etteivät lapset jäisi alle. Saavuttuamme jokaiselle koululle, ei yhtäkään ohjetta noudatettu, mutta eipä onneksi käynytkään mitään. Tunnin hurvastelu oli kyllä yksi kokemus lisää jo tälle vuodelle! Näitähän kertyy ihan liukuhihnalta nykyään!!

Saavuttuamme koululle alkoi valmistautuminen Abiristeilylle. Osa kävi syömässä ja osa vaihtoi vielä vaatteitta ja pakkasi laukkujaan iltaa varten. Eräs poika ei kuitenkaan vaivannut päätään tuollaisilla asioilla sillä hänellä oli aivan muita suunnitelmia torstai illalle kuin abiristeily, hän oli päättänyt mennä lääkärille!

Päätökseni herätti paljon kysymyksiä ja osalle tuntui täysin käsittämättömälle etten halunnut lähteä laivalle juhlimaan tälläisen päivän päätteksi. Kesällä risteilyä varatessa, minusta tuntui välillä, ettei se ehkä kuitenkaan ole minua varten, joten päätin etten vaivaa asialla mieltäni sen enempää. Ilmoitin etten tulekkaan ja olin kyllä päätökseeni tyytyväinen, vaikka toki risteilylläkin olisi varmasti ollut ihan mukavaa!

Minun torstai-iltaan kuului jotain aivan muuta kuin juhlimista. Lähdimme Miikan ja Leevin kanssa kohti Helsinkiä ja Mäkelänrinnettä kello 16 aikoihin. Minulla oli varattu aika Dextraan jalkani takia, joka ei ole vieläkään kunnossa, vaan patti mollottaa jalkapöydässä edelleen viiden kuukauden jälkeen. Leevillä taasen oli kunniatehtävä käydä korvaamassa Mäkelänrinteessä puuttuvaa tanssiparia yhden illan ajan. Miikalla oli lentopallotreenit ja hän oli myös lupautunut Leevin ja minun kuskikseni.

Jätettyämme Leevin tanssiparinsa hoivaan, kävimme katsomassa Miikan tyttöystävää Minnaa, joka asuu aivan koulun vieressä. Hetken aikaa siinä oltuamme söimme koululla ja jatkoimme matkaa kohti Munkkivuorea ja Dextraa, jossa jalkani taas kerran tutkittaisiin.

Kaikkien näiden tapahtumien jälkeen tarkoituksena oli mennä keskustaan syömään ja viettämään iltaa kolmistaan. Lääkäristä palattuani Märskyyn, oli Leevi jo valmiina, mutta Miikkaa ei kuulunut, sillä treenit olivat alkaneet sen verran myöhään, ettei hän ehtisikään meidän kanssamme!

Menimme kuitenkin syömään, mitä erikoisimmassa, mutta ehkä hauskimmassa seurassa mies muistiin! Leevi pyysi tanssiparinsa mukaamme syömään ja Miikkaa tuli korvaamaan oma äitini! Näin me neljä matkasimme Maya- ravintolaan Rautatieasemantorin kulmaan ja ai että oli hyvää ruokaa. 

Pari tuntia kului lentäen ja kotiin palasimme noin kymmeneltä illalla. Itse kirjoitan tätä nyt, kun kello on puoli 1 perjantaina. Muut abit ovat jossain päin Suomenlahtea juhlimassa. Pitäkää hauskaa, sillä minä ainakin pidin!

Ja hei nythän tämä vasta hurjaksi käy, sillä huomenna ohjelma pitää yllä loistavaa tasoaan. Sitä seuraa hiihtoloma, matka Kuopioon ja uusi yritys inssistä, jonka onnistuin tiistaina repuuttamaan! Tämä oli valtavan pitkä päivitys! Valtavasti minulta uupuu kuvia, mutta katsotaan, jos abishowsta tulisi sitten vielä ihan omaa juttuaan kuvien kera!

Arki loppuu!

Viime tiistaina loppui lukioarki minun uraltani, ainakin toivottavasti. Nopeasti on aika mennyt ja muistan edelleenkin sen päivän kun aloitin Arkadiassa opiskelun, sehän oli suunnilleen viime viikolla. No koulupäivään koului perinteinen kesävaatteisiin pukeutuminen ja pieni pettymys oli se etten löytänyt vyölaukkua mistään. Toinen pettymys oli se etten ottanut itsestäni kuin tuon yhden kuvan, eikä kukaan muukaan ottanut, sillä sähläsin koko päivän ihan omiani. Ja miksi?

Kotiompelimo asialla!

Jakson viimeisenä koulupäivänä musakurssit pitävät Katusoittajaiset eli pienen konsertin. Itselläni oli se kauan mainostamani Musa 2 kurssi ja pääsin itsekkin esiintymään. Kyllä! Joku kehtasi laittaa minut soittamaan ja jopa laulamaan. Jännitin koko edellisen viikonlopun ja maanantai yön, mutta kun astelin sinne lavalle ensimmäisiä askelia, katosi suurin osa kaikesta hermostuneisuudesta ja ramppikuumeesta sen sileän tien.

Näin viisi päivää myöhemmin, olen tyytyväinen siihen, miten esitys meni, noin ensikertalaiselta. Kitarassa ja bassossakin sujui paremmin kuin yksissäkään harjoituksissa!

Koulu nyt ei kuitenkaan vielä loppunut vaan nyt se suurin työ vasta alkaa. Neljä ainetta pitäisi kirjoittaa, eikä aikaakaan ole enää paljoa. Silti keskityn ihan kaikkeen muuhun kuin lukemiseen. Jalkapallossa kaikki aika on nykyään valmentamista, sillä jalkaleikkaus on vasta ensi kuussa...
Positiivista on se, että sain tänään suoritettua ensimmäisen valmentajan tutkinnon, Puoli päivää kestävällä koulutuksella saa ensimmäisen asteen lisenssin ja matka kohti Suomen A-maajoukkueen valmentamista on alkanut, vielä 5 tasoa ja olen valmis!

Eilen (lauantaina) valmentamallani joukkueella oli turnaus Klaukkalassa ja siellä pyörittiin taas vajaa 4 tuntia. Tulokset olivat hyvät, mutta pelissä on paljon parannettavaa. Mitä? Pojathan on vasta 5 ja valmentaja mutisee tälläisiä tappion jälkeen. Mutta ongelmana on se, ettei kaikkien poikien keskittyminen riitä 20 minuuttia pallon perässä juoksemiseen, uudessa paikassa, uusien vastustajien kanssa. Tai joskus riittää ja joskus ei. Eilen ei ihan.

Mitä minulle itselleni kuuluu? Nyt taasen ihan hyvää, varsinkin kun lunta tuli maahan ja päivätkin ovat hieman pidentyneet. Välillä tuntuu että olen ihan poikki, ei huvita mikään, enkä jaksa mitään. Nyt on vähän sellainen olo. Mutta välillä taas tuntuu ihan mahtavalta ja kaikki sujuu. Blogissa se näkyy tekstien määrässä ja varsinkin kuvien määrässä. En ole koskenutkaan kameraani viime aikoina, muulloin kuin Abivideota kuvatessa.

Ensi viikolla on vielä matematiikan harjoituskoe, sekä ensimmäinen ylio-oppilaskoe! Äidinkielen Tekstitaito on edessä torstaina. Muuten olenkin melko vapaalla!

Palaillaan!
-Sampo-