Avaan sälekaihtimet pimeään ja synkkään lauantai aamuun. Siellä sataa vettä, satoi eilenkin ja sataa varmaan tänäänkin. Mitäs jumalaista tämä nyt oikein on? Onko se... voiko se olla... ONHAN SE!
Kamera kouraan ja ovesta ulos. Äiti tarjosi aamupalaa, huikkasin takaisin että palaan pian. Maa oli aivan valkoinen, puut olivat aivan valkoiset, kaikki oli aivan valkoista, jopa taivas. Kello oli vasta puoli yhdeksän kun tartuin lapion varteen ja putsasin pihakivetyksemme puhtaaksi ja ehkä hieman tylsäksikin kaiken sen lumen keskelle.
Tallustin lumihangessa johon ei ollut vielä ehtinyt kukaan koskemaan. Ei lumiaura, ei mummot, eikä koirat tai niiden jätökset. Olin aivan yksin tuolla hiljaisuudessa.
Saa nähdä alkaako se talvi vielä, vai sulaako kaikki tuo kauneus pois. Joulukuuta se piristi kuitenkin ja joulumielikin alkoi jo pikkaisen sykkimään tuolla jossain, kehoni uumenissa.
Kiitos tästä lauantaiaamusta!
-Sampo-
-Sampo-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti