2.1.2014

Uusi vuosi, uudet kujeet!

PAM!- sanoo raketti.
Vuosi vaihtui eilen ja jälleen yksi vuosi jää taakse tapahtumineen, muistoineen ja tunteineen. Vuoteen 2013 maihtui vaikka mitä hienoja kokemuksia. Seuraavat kuvat ovat valikoituja hetkiä vuoden varrelta:
Toukokuu ja Milan isän kanssa. Oli kyllä hauska reissu, isä ja poika maalta lähtivät
suurkaupunkiin turisteiksi. Matkan tarkoitus oli siis Milan-Torino jalkapallo-ottelu ja sen jälkeen kotiin takaisin.
Lontoo! Ihan mahtava paikka, se kulttuuri ja se kaupunki on vaa nii hieno yhtälö
ja onhan siellä kaikki niin suurta ja globaalia, niinku alan ammattilaiset sanoo.
Olin myös isosena rippileirillä Piispalassa, Jyväskylästä 100 km pohjoiseen. Sää oli loistava ja leiri oli
muutenkin ihan mahtava. Uintia, jalkapalloo, uintia ja perus ripari-juttuja. Ja ei leiri seurassakaan
valittamista ollu!
Jalkapallo sujui tänä vuonna paremmin kuin koskaan. Aloitin noin puolitoista vuotta sitten
 uudestaan japääsin hyökkääjäksi, varmaan jotta olisin pois tieltä. Viime vuosi oli myös tuloksellisesti hyvä ja
 ekaa kertaa pitkään aikaan nautin lajista, vaikka en mikään taituri vieläkään ole ja tuskin tulen koskaan olemaankaan. Ainiin ja tuo kuva! Maalihan siinä syntyy punahansikkaisen pojan jalasta ;)
Tajusin vihdoin miten tuota härveliä soitetaan!
 Se vain välähti yhtenä päivänä
 kun soitin jotain kappaletta!
Ja no olenhan minä yhä aika aloittelija,
mutta onpahan uusi vuosi aikaa treenata.
Eiköhän kuva kerro kaiken.
Meidän joka kesänen vuokramökki on ollu ihan käsittämätön. Se paikka, Päijänne, ne maisemat ja
kotoa matkaa vain 150 kilometriä. Toivon hartaasti, että vielä ensi vuonna saan viettää kesää tuolla,
sen verran hieno paikka on.
Kiitos myös viime vuodesta kaikille kavereille! Tehtiin vaikka mitä hauskaa, pesäpallosta grillailuihin ja uudenvuodenjuhlista toisiin uudenvuodenjuhliin. Tutustuin mahtaviin uusiin ihmisiin koulusta, riparilta, mistä lie! Kotoa ja vähän kauempaa ulkomailta!

Odotan innolla uutta vuotta ja lupaan itselleni nauttia kaikesta vielä enemmän kuin viime vuonna. Talvi kun vielä alkaisi niin kiva olisi, tämä ikuinen syksy masentaa.


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti